Näytetään tekstit, joissa on tunniste makuuhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makuuhuone. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Nukutaan puun alla

  
Kuva Emmania
 
Meillä nukutaan puun alla. Oksalla valvova pöllö on mennyt piiloon taiteilijan omakuvan taakse. Halaavat tytöt repäisin REVSistä, huomasin omistavani kaksi samaa numeroa, niin uskaltauduin leikkelemään toista.  

Valo on ollut taas ihana tänään, tuonne meidän suojaisaan pesään auringonvalo ei kyllä helposti pääse, mutta olen istunut parvekkeella lukemassa. Kun sulki silmät, tuntui melkeinpä kesältä. Pääsin pitkästä aikaa kunnolla lukemisen makuun, olen ollut kovin laiska siinä(kin) puuhassa lähiaikoina. Nyt tuntui, että olin oikeasti sisällä kirjassa, enkä miettinyt sataa muuta asiaa samalla. Keskittyminen on toisinaan vaikeaa, mutta aurinko näyttää auttavan siihenkin vaivaan.

Valkeita unia




Minun oli tarkoitus lähteä viikonlopuksi poikaystävän kanssa sukuloimaan, mutta viime hetkellä peräännyin, olo oli niin nuutunut ja vähän kipeä, että katsoin parhaaksi jäädä kotiin. Silloin kun on puolikuntoinen fiilis, tykkään olla kotona ja ennen kaikkea nukkua omassa tutussa sängyssä. Vaikka kylässä saisi olla "kuin kotonaan", ei se koskaan tietenkään ole sama asia. Tänään olenkin nukkunut ihan luvattoman paljon, "päikkäreiltä" heräsin joskus yhdeksän aikaan illalla kun puhelin soi, ja nyt olen sitten kukkunut siitä asti telkkarin ja koneen äärellä. Huonot tavat pääsevät ikävästi valloilleen, kun on yksin.

Tykkään siitä, että makuusoppi on pyhitetty vain nukkumiselle, eikä siellä ei ole turhaa rojua tai varsinkaan telkkaria. Vaikka toki sängyssä tulee nukkumisen lisäksi ainakin oltua koneella ja luettua, mutta tilana haluan sen olevan mahdollisimman rauhallinen. Meillä kun ei oikeastaan makuuhuonetta olekaan, vain pieni alkovin tapainen, ei sinne onneksi mahdukaan ylimääräistä tavaraa.

Valkeat lakanat houkuttaisivat, niihin olisi rauhaisaa nukahtaa.

Nyt käperryn kuitenkin tutun tuoksuisiin eriparilakanoihin, jotka eräs ihanasti sävy sävyyn petasi.

Kuvat 1 2 3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...