keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kotona



Kuvat Emmania
 
Kerran, kun tulin kotiin, oli kulta purkanut vielä laatikoissa olleita tavaroitani ja ripustanut niiden joukosta löytämänsä sydämen keittiön oviaukon yläpuolle. Se sopii siihen mielestäni täydellisesti, etenkin kun keittiö saattaa hyvinkin olla tämänkin kodin sydän, siellä kun valmistuu harva se päivä toinen toistaan makoisampia herkkuja, myönnettäköön tosin, että harvoin allekirjoittaneen toimesta. Tänään ja eilen ollaan syöty omassa uunissa paistettuja pitaleipiä erilaisilla täytteillä, nam. Tosi hyviä ja helppoja tehdäkin, kuulemma.

Olen viime viikkoina viettänyt paljon aikaa kotona, yksin ja kaksin. Vähän liikaakin. Niin ihana, kuin koti onkin, onneksi on muutakin. Huomenna pääsen yökyläilemään ystävän luokse, tiedossa ainakin soljuvaa keskustelua, naurua, viiniä ja elokuvia. Niin ja tietenkin yhden innokkaan karvaturrin rapsuttelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...